Riemuisia kaaria ja tuttuja tornikuvioita

Matkamme kolmas päivä aloitettiin jo tutuksi tulleella croisantti-aamiaisella ja ehostatumisen jälkeen suuntasimme metrolla kulkumme Eiffel-tornille. Heti metrosta ulos astuttuamme kävi selväksi, ettei tornin löytäminen tulisi olemaan vaikeaa: täytyi vain seurata tornin pienoismallien kaupustelijoita ja turistivirtaa, joka tähän vuodenaikaan ei liene huipussaan. Ihastelimme tornia joka kulmasta, räpsimme kuvia toisistamme ja jopa toisesta paikalle saapuneista aasialaisista hääpareista ja päädyimme siihen tulokseen, ettei tornin vieressä sijainneista Buddy Bears -karhuista Suomen versio ollut läheskään hienoin. Sen sijaan hienoja olivat tornin rakenteet, joista löysimme tuttuja muotoja, joita myös olohuoneen kangastaulustamme löytyy.

Matkapossu Piu lähettää terveisiä Eiffel-tornin kupeesta!

Ihailtuamme tornia tarpeeksi, kipitimme lähellä sijainneelle Invalidikirkolle. Pysähdyttyämme hetkeksi tutkimaan karttaa, saapui seuraamme vallan avulias pariisilainen, joka tarjoutui heti avustamaan meitä. Mitä mukavaa kansaa!

Varsin tyyriin näköinen kultakupoli ja perinteinen turistipose.

Invalidikirkosta olisi löytynyt muun muassa Napoleonin hautapaikka, mutta tyydyimme ihailemaan rakennelmaa ulkopuolelta.

Tämän etapin jälkeen jolkotimme kohti Louvrea, joka kuului näihin alle 26-vuotiaille ilmaisiin museoihin. Jo ulkopuolelta museo näytti kutsuvalta ja luonnollisesti toi mieleen Da Vinci -koodin. Opaskirjasemme sanoi, että lyhyimmät sisäänpääsyjonot löytyvät muualta kuin pyramidin kohdalta, mutta kyseisen jonon edettyä melko nopeaa, päätimme liittyä siihen ja ihailla samalla itse pyramidia. Sisällä hämmennyimme eri jonojen määristä ja päätimme valita umpimähkään yhden lippujen toivossa. Jonotettuamme suunnilleen vartin ja päästyämme vihdoin lippuluukulle, saimmekin kuulla, että henkkareita näyttämällä pääsee suoraan sisään eri näyttelyihin, eikä lippuja tarvita lainkaan. Tässäpä vinkkiä kaikille alle 26-vuotiaille Euroopan Unionin kansalaisille: älkää turhaan jonottako.

Museo oli täynnä katseltavaa aivan taide- ja tietoähkyyn asti, joten katsastimme vain mieleisimmät, tietenkin ensimmäisenä suuntasimme Mona Lisan luo. Itse maalauksen näkeminen ei ollutkaan niin suuri kokemus, joksi sitä alkujaan luulin. Taulu levittäytyi eteemme melko kolkon näköisen huoneen keskellä kuin vaivihkaa turistilauman kuitenkin piirittäessä sitä, oikeanlainen tunnelma oli tiessään. No onpahan tullut nähtyä niinkin tunnettu teos. 

Tutkailimme myös Egypti-näyttelyä, satunnaisia maalauksia ja patsaita ja itse koristeellista museota. Paljon jäi nähtävää, mutta nälkä vei lopulta voiton ja kuuluisat maalaukset saivat jäädä odottamaan seuraavaan kertaan.

Lasipyramidin alla.

Kuuluisa nänninnäperrys-taulu, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Pikaisen googlettamisen tuloksena sen nimeksi löytyi "Gabrielle d'Estrées et une de ses soeurs".

Louvrea ulkopuolelta.

Päivän viimeinen visiitti tehtiin Champs-Élyséestä pitkin kävellen Riemukaarelle. Itselleni Champs-Élyséestä tulee mieleen rikkaiden huvit, mutta katsottuamme tarkemmin ympärillemme, näimme muun muassa H&M:n ja Quicksilverin putiikit, joista jälkimmäiseen poikkesimmekin. Päästäkseen tarkastelemaan kaarta lähempää, häätyi köpötellä maan alle kaivetun tunnelin kautta tornin luo. Tällä kertaa päätimme ihastella Riemukaarta pelkästään maantasalta, läheltä ja kaukaa. Mutta jatkoa seuraa!

Ilta jatkui jälleen hostellilla tutuissa merkeissä: viini-iltapalaa mutustellen. Jyri joi suorastaan moukkamaisesti belgialaista olutta, pyh (vaikka melko hyvää oli). Seuraava osa matkamuistelmista on viimeinen, mutta sisältää ehkä matkan huikeimmat näkymät. Nauttikaahan viiniä sitä odotellessanne!

Bonjour Paris!

Viikko sitten päättyi kauan suunniteltu ja odotettu miniloma Pariisiin. Säiden muututtua yhä talvisemmiksi kotimaisemissa, osoittautui syysloma vallan mainiosti ajoitetuksi. Majoituskin löytyi lopulta pitkästä viivyttelystä huolimatta ja matka käynnistyi lokakuun 24. päivä suunnattuamme ensin Ouluun, josta pyyhälsimme Kööpenhaminan kautta Pariisin yöhön. Jo itse lento rakkauden kaupunkiin osoittautui vallan henkeäsalpaavaksi Pariisin levittäydyttyä kaikkine valoineen ja Eiffel-tornineen öisen kuutamon valaistessa maisemaa. Sählättyämme lentokentällä hetken lippuautomaatin kanssa, huomasimme lippuluukun olevan yhä auki ja saimme kuin saimmekin ostettua paikallisjunan liput kohti varsinaista Pariisia. Vielä parit vaihdot metrossa ja saavuimme päätepysäkille. Matka hostelliimme oli mielikuviemme mukaan lyhyt, mutta siitäkin huolimatta luotettuamme tunnetusti huonoon suuntavaistooni, lähdimme taivaltamaan täysin väärään suuntaan. Tilanne korjaantui pian, kun sain oivalluksen suunnasta ja hostelli löytyi ilman karttaakin puolen yön aikaan. 

Hostellissa meitä oli vastassa pari hyväntuulista ja hyvää englantia puhuvaa hostellin työntekijää, eikä kulunut aikaakaan, kun olimme jo tähyilemässä maisemia huoneemme ranskalaiselta parvekkeelta. Tässä vaiheessa myös oivalsimme twin ja double roomien eron änkeydyttyämme yhdessä kerrossängyn alemmalle pedille. Ensimmäinen yö sujui vähän väliä heräillen muiden hostellilaisten ääntelyihin, mutta silti aamulla olo oli varsin pirteä. 

Majoituksen hintaan sisältyi aamupala, jota emme iltapalan jäätyä väliin halunneet sivuuttaa. Tujut kahvit, appelsiinimehut, murot ja croissantit sekä patongit ahdettuamme napaamme, sovimme tapaamisen vaihto-opiskeluajalta tutun Marie-Lauren kanssa, joka oli samaan aikaan Pariisissa sukuloimassa. Kuulumiset vaihdettuamme ja viiden päivän kulkupassit ostettuamme, läksimme kipsuttamaan kohti Sacré-Cœur basilikaa ja kuuluisaa Montmartren kukkulaa, joka sijaitsi varsin lyhyen matkan päässä majapaikastamme. Kesken kukkulalle kiipeämistä, kävi villaneule takin alla turhan kuumaksi ja loppupäivä sujui lähestulkoon kesäisissä merkeissä, vaikkakin ohuen takin kera. 

Kukkulan juurella kisu ranskalaisella parvekkeella.

Montmartren antia Jyri-perspektiivistä.

Turistit nauttimassa lämmöstä ja nauramassa funiculairen käyttäjille (paikallinen cable car kukkulan juurella, matka kun oli hirveän pitkä).

Basilika koko komeudessaan, sisältä yhtä koristeellinen kuin muutkin vastaavat eli huomattavasti hienompi kuin kotipaikkakunnan kirkot.

Seuraava etappi löytyi jostakin lähialueen ravintolasta, jossa söimme kolmen aterian menun kympillä per lärppä ja sain vihdoin nauttia lasillisen jos pari oletettavasti ranskalaista viiniä. Ruoka oli perus kotiruoan kaltaista jälkiruokaa myöten, joka omalla kohdallani oli kokonainen appelsiini ja terävä veitsi apuvälineeksi. Jyrin karamellileivos näytti huomattavasti houkuttelevammalta. Kun fyysisestä ravinnosta oli huolehdittu, seurasi henkisen ravinnon vuoro ja suunnaksi otimme oopperatalon eli Palais Garnierin. Ainakin omalla kohdallani tunsin itseni alipukeutuneeksi kävellessämme hienosti pukeutuneiden bisnesmiesten ja -naisten ohi pitkin ökykatuja. Itse oopperataloa tutkiskelimme pikaisesti ja läksimme kohti Galeries Lafayettea, yli sata vuotta vanhaa tavarataloa. Luksukseen satsaava ostosparatiisi tarjosi parastaan Marie-Lauren johdettua meidät tarpeeksi ylös, jotta itse talon mahtava kupolikatto upeine koristuksineen avautui eteemme. 

Palais Garnier.

Yksi monista patsaista sen edustalla.

Galeries Lafayetten ties monennessako kerroksessa.

Yleisnäkymää tavaratalosta, josta emme jakseneet jäädä etsimään kohtuuhintaista ostettavaa (vaikka sitäkin sieltä bongasimme ohimennen).

Hyvän sään edelleen meitä helliessä, päätimme suunnata Jardin du Luxembourgiin eli kotoisammin Luxembourgin puistoon, jossa kukat vielä kukkivat ja mistä löytyi hieman yllättäen vapaudenpatsaan miniversio. Tämä osoittautui aivan ensimmäiseksi vapaudenpatsaan prototyypiksi, jonka pohjalta Yhdysvalloille luovutettu patsas on tehty. Aika jännää!

Puiston alueella sijaitseva palatsi, jonne senaatti kokoontuu.

Sanomattakin selvää mikä patsas on kyseessä.

Päivä jatkui vielä Marie-Lauren opastuksella Panthéoniin, jonne Euroopan kansalaisina ja alle 26-vuotiaina pääsimme ilmaiseksi. Tämä meidän kannaltamme iloinen järjestely koski myös joitain muita museoita ja nähtävyyksiä ja tätä faktaa myös hyödynsimme lisää matkan aikana. Kirkon sisällä todistimme muun muassa Maan pyörimisliikettä Foucaultin heilurin avulla ja katsastimme esimerkiksi Voltairen viimeisen leposijan.

Marie-Laure, Panthéon ja Tytti.

Heiluri työssään.

Herra Voltairen maalliset jäännökset.

Illan viimeisenä nähtävyytenä kävimme katsomassa Notre Damea ja pettymys oli suuri kun en ponnisteluista huolimatta saanut näköpiiriini Notre Dame kellonsoittajaa! Kaiketi hän oli jo nukkumassa. Teimme pikaisen kierroksen kirkon sisälle ja tunnelmaa sieltä ei puuttunut jumalanpalveluksen ollessa käynnissä. Kaunis laulu kantautui pitkin kirkon kauniisti koristeltuja seiniä ja kielenymmärryksellisistä puutteista johtuen uskonnolliset laulut eivät kuulostaneet rasittavilta. Tultuamme ulos hartaushetkestä, hyvästelimme Marie-Lauren, tutkailimme vielä hetken kirkkoa joka kulmasta ja loimme katsahduksen Seinen ei-niin-raikkaalta-näyttävään virtaukseen. 

Matkaoppaamme (tässä tapauksessa kirja, ei Marie-Laure) osasi kertoa, että kuvan tornit eivät ole yhtä leveät eli symmetriset, ilmeisesti koska vain jumala voi olla täydellinen.

Katsomalla kuvaa tarkkaan, voi siitä erottaa gargoileja. Siis jotain tuttua Notre Dame kellonsoittajasta kuitenkin.

Kirkkoa vielä yhdeltä seinämältä.

Jyri, kuutamo ja Seine.

Tässä vaiheessa maisemien ja nähtävyyksien tutkailu alkoi riittää meille, joten hyppäsimme metroon ja huristelimme kohti hostellia ja lähikauppaa. Sieltä nappasimme kainaloomme patonkia ja viiniä leikkien perin ranskalaisia vain tullaksemme hostellihuoneeseen pelaamaan Angry Birdsiä näiden herkkujen voimalla. Se peli tuli minullekin erittäin tutuksi reissun aikana. 

Lisää matkasepostusta seuraa, jahka intoa kirjoittaa riittää. Bonne nuit!