Pääsiäinen on aina tähän mennessä tarkoittanut minulle lähinnä suklaamunia ja virpovia, noitapukuisia lapsia. Tänä vuonna pääsiäinen oli jotain aivan muuta, saimme nimittäin Jyrin kanssa kutsun tsekkiläisen ystävämme Zdeněkin kotiin Borotínin pieneen kylään. Muiden kieltäydyttyä kutsusta, matkasimme siis sunnuntaina kahdestaan junalla ja bussilla noin parin tuntia kestäneen matkan kohti idyllistä maaseutukylää. Tervehdittyämme perheen muut jäsenet ja katsastettuamme yöpaikkamme, odotti meitä talon sisäpihalla perinteisen pääsiäiskoristeen, pomlázkan punominen. Kyseisellä "ruoskalla" on myös osansa maanantain pääsiäisseremonioissa ja perinteisesti sen tekevät miehet, mutta myös minulle tarjoutui kunnia vääntämään kyseistä vitsaa. Ilta piti sisällään grillaamista, kotipolttoisen slivovican (luumuviinan) nauttimista ja ennen kaikkea Zdeněkin ja hänen kaksoisveljensä kanssa porisemista.
Tämä perinne otetaan käyttöön ainakin meidän huushollissamme ensi pääsiäisenä.
Sisäpihalla.
Jouluiset sädetikut, kuten Zdeněk sanoi, vaikkakin meillä ne kuuluvat uuteen vuoteen.
Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen oli vuorossa perinteinen ovelta ovelle kiertäminen suomalaisen virpomistavan mukaisesti, vaikkakin tässä maassa virpojat ovat nuoria miehiä, jotka lyövät tekemillään pomlázkoilla nuoria naisia jalkoihin. Kyseisen rituaalin uskotaan tuovan onnea ja terveyttä, mutta minusta se oli vain kivuliasta. Ensimmäiseksi uhriksi valikoitui samassa talossa asuva mummo, joka tarjosi maalattujen munien sijaan snapsilasillisen slivovicaa Jyrille minun kieltäydyttyäni siitä niin aamutuimaan (hieman klo. 9 jälkeen). Myös suomalainen virpomisloru osoittautui asianmukaiseksi, Jyrillä on hieman vaikeuksia muistaa tsekkiläistä versiota.
Kierrettyämme poikien naispuolisten ystävien ja tädin talot läpi, nautittuamme viinaksia, kakkua, makkaraa ja vaikka mitä herkkuja, laulettuamme Jyrin kanssa Maamme-laulun kahdestaan yleisön suuresta toiveesta johtuen ja poikien saatua nauhoja kepakoihinsa ja munia ja karkkia Jyrin lakkiin, päätimme ukkosen jylistessä palata takaisin syömään lounasta. Lounaan jälkeen menimme tervehtimään kotieläimiä, toisin sanoen takapihan kanoja, kukkoa ja pupusia. Sen jälkeen pikainen visiitti paikallisen VPK:n tiloihin ja sadetta pitelemään sisätiloihin. Loppupäivä meni laiskotellessa ja Nemoa etsimässä -elokuvaa katsellen tsekkiläisellä dubbauksella. Onneksi elokuva oli tuttu ja nauraminen onnistui oikeissa kohdissa. Iltapäivällä kiiruhdimme Zdeněkin kanssa bussiin ja takaisin kohti Brnota. Pääsiäinen on normaalista poikkeava, mutta sitäkin ikimuistoisempi. Tämä reissu lienee matkamme viimeinen minulle, mutta Jyrillä on edessään vielä jääkiekon MM-kisamatka Bratislavaan tulevana viikonloppuna. Omalta kohdaltani en voisi olla tyytyväisempi viimeiseen matkakohteeseen, 450 asukkaan pieni, aito tsekkiläiskylä on suorastaan ihastuttava.
Ensimmäisen nuoren naisen luona slivovicaa, Myyrä-tikkareita, kakkua ja nauhoja rikkaampina.
Zdeněkin veljen tyttöystävän luona, josta saimme kauniisti koristeltuja munia ja ilmeisesti pahaa hunajaviinaa.
Kaunis puu.
Maisemaa kukkulalta toiselle pomlázkan kera.
Kiertolaiset matkassa.
Jonkun kasvikokoelma. Tähän pihaan tai taloon liittyi jokin tarina, mutta sivuutin sen taidokkaasti.
Erään talon antimia taustalla ja edellisten lätsässä.
Minut kiedottiin Tšekin lippuun, mutta en sano ei viitoille.
Jyrin kotikutoinen pomlázka ja saalis (+ mahasta löytyvät viinashotit).
Punasilmäiset pupuset.
Vauhdikkaat kanat ja kukko.
VPK:n tiloissa.
Uutisissa tai mainoksessa haettiin eri puolelle Suomea uusia vapaapalokuntalaisia, pitäisiköhän koittaa kotiuduttua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti