Viikonlopun suunnitelmat menivät suurin piirtein näin: perjantaina Krakovaan, lauantaina suolakaivosta ihastelemaan ja sunnuntaina hiljentymään Auschwitziin, jonka kautta takaisin "kotiin". Menomatka sujui junan loosseissa istuen, nukkuen, puolalaisille junille ja niiden myöhästymisille naurellen, ikkunasta maisemia tuijotellen ja ennen kaikkea poikien kehittämää Snäkin-korttipeliä pelaten.
Bronon juna-asemalla odoteltiin loppuosaa 19 jäsenen seurueestamme saapuvaksi.
Jollain puolalaisella juna-asemalla, jossa katot lahosivat käsiin ja junaa odoteltiin ylimääräiset 25 min.
Melkein perillä.
Paikan päällä etsiydyttiin hostelliin ja lähdettiin sen jälkeen tutustumaan kaupunkiin ja maistelemaan perinneruokia. Pierogit (eräänlaisia nyyttejä) hotkittuamme napaan elävän musiikin, viskien ja viinin kera, suuntasimme kohti yhtä maailman ensimmäisistä Unescon maailmanperintökohteista: Krakovan keskustaa. Välihuomatuksena mainittakoon, että Landscape Recreologyn tunneilla on käsitelty paljon juurikin näitä maailmanperintökohteita. Keskustasta löytyi paljon katuesiintyjiä, populaa ja hienoja rakennuksia. Jossain vaiheessa päätettiin Jyrin kanssa rantautua takaisin hostelliin, koska alle viikontakaisella Italian reissulla saimme jo suorastaan turismiähkyn, eikä Krakovan tutkailu enää jaksanut innostaa samalla tavalla. Illalla maisteltiin erilaisia puolalaisia juomia ja osa porukasta hakeutui baariin illan päätteeksi. Osalle se kostautui seuraavana päivänä, mutta suurin osa selviytyi suolakaivoksille asti.
Teatterirakennus ruokapaikkamme vieressä.
Fiini ja kaikenlaista katsottavaa täynnä oleva ravintola.
Jyri, kuplakone ja nunna.
Pierogeilla täytetty kupu.
Katsokaa, mitä keskustasta löytyi: terassi täynnä Waldoja!
Kirkko, jonne sai mennä vain rukoilemaan.
Aika palata hostelliin.
Lauantaiaamuna matkattiin jälleen junalla, tällä kertaa suuntana Wieliczkan suolakaivos (myös Unesco-kohde). Pelkäsin kaivoksen osoittautuvan ahtaaksi, mitä se ei kuitenkaan onnekseni ollut. Alkuun laskeuduimme noin 65 metriä puuportaita alas kaivoksen puoliväliin ja uskokaa pois, se on suuri määrä kerroksia se. Loppujen lopuksi matkasimme 130 metrin syvyyteen, jossa oli mahdollisuus käyttää nettiä ja puhelinta, ihan uskomatonta! Opastetun kierroksen jälkeen tutustuimme vielä paikalliseen museoon ennen maanpinnalle paluuta. Nousu tapahtui hyvin ahtaassa ja suljetussa hississä, mutta onnekseni tämä koettelemus oli ohi 40 sekunnissa. Kiitokset Jyrin olkapäälle ja nykyteknologialle!
Jyrin habaa tarvittiin pyörittämään pyörää, jolla nostettiin suolapaakkuja.
In action.
Onneksi meidän ei tarvinut käyttää etualalla näkyviä kiviportaita, joita pitkin kaivosmiehet aikanaan kantoivat 40 kilon suolapaloja.
Sen sijaan jouduttiin katselemaan puutarhatontun näköisiä kääpiöitä.
Koko paikka oli täynnä alttareita, mikä johtui aikanaan kaivosmiesten tarpeesta rukoilla henkensä edestä.
Itse pidin enemmän suolasta tehdyistä kristallikruunuista. Myös patsaita, seiniä ja lattioita oli tehty suolasta.
Kolmen miehen kaivama suuralttari.
Tällä paikalla pidetään hääseremonioita, mutta oletettavasti vieraat tuodaan paikan päälle hissillä?
Puisia tukirakenteita.
Todistettavasti syvällä.
Maailman ensimmäiset Unesco-kohteet kiekossa. Samaisessa paikassa, joka on useita kymmeniä metrejä korkea, oli suoritettu kaksi maailmanennätystä: ensimmäinen kuumailmapallolento maan alla ja ensimmäinen benji-hyppy maan alla.
Museon antia. Museokierros sujui ripeään tahtiin, opas oli kai jo kyllästynyt meihin.
Palattuamme maanpinnalle ja Krakovaan, maistelimme jälleen puolalaisia herkkuja ravintolassa. Itse söin jälleen pierogeja, mutta Jyrin keitto löytyi leipäkupin sisältä. Myös osa eilisistä pierogi-annoksista tarjoiltiin leipälautasella, melkoista leivän hukkaan heittoa.
Seuraavalla kerralla luvassa tarinaa Auschwitzin vierailustamme, joka oli hyvä jättää reissun viimeiseksi kohteeksi. Se vierailu tulee säilymään mielissä ikuisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti